Kaikille tuttu, mutta harvojen harrastama

Jääkiekko on vauhdikas laji, josta ei puutu jännitystä ja vaarallisia tilanteita. Se on myös kontaktilaji, joten pelaajan on varauduttava siihen, että välillä voi vähän sattuakin. Pelaajan on oltava valmis ottamaan vastaan rajujakin taklauksia. Niiden kestämisessä toki auttaa monipuolinen suojavarustus, mutta silti voimasta ja rämäpäisestä luonteesta tuppaa olemaan paljon etua.

Suomesta tuskin löytyy ihmistä, joka ei jääkiekkoa tuntisi, sen verran tutuksi se on kansalaisillemme tullut jo peruskoulun liikuntatunneilta. Yllättävän harva lajia kuitenkaan päätyy pääsääntöisesti harrastamaan. Harrastuneisuus myös keskittyy paljolti tietyille alueille. Päävaatimuksena on se, että lähistöllä olisi ainakin yksi jäähalli. Muussa tapauksessa, lajin harrastuksen jäädessä säiden armoille, harrastuskausi jäisi varsin lyhyeksi.

Omalta osaltaan harrastuneisuutta ovat lisänneet kiekkokoulut, niin että pelaajien lukumääriä on saatu hieman kasvuun. Etenkin Suomen jääkiekkoliiton ylläpitämä Leijona-kiekkokoulu on kasvattanut lajin harrastuneisuutta nuoremmissa ikäryhmissä. Reippaasti suurin osa jääkiekon aloittaneista on edelleen poikia, vaikka tyttöjenkin parissa lajin suosio on kasvussa. Tällä hetkellä luvut ovat sellaiset, että poikia lajin harrastajista on hieman vajaa 70 000, tyttöjä puolestaan hieman reilut 6000. Tytöille ja pojille, samoin kuin naisille ja miehille, on omat, hieman toisistaan eroavat säännöstönsä. Suurin ero on taklauksien suhteen. Naisten kiekossa taklauksia ei sallita lainkaan, kun taas miehillä ainoastaan törkeimmät ja vaarallisimmat taklaukset ovat kiellettyjä. Alle 10-vuotiaita jääkiekon harrastajia on Suomessa n. 20 000.

Katsojien suosikki

Katsojamäärissä mitattuna jääkiekko on kuitenkin maamme ykköslaji. Esimerkiksi Etelä-Korean talviolympialaisissa eniten katsojia keräsi Suomen ja Ruotsin välinen jääkiekko-ottelu. Tällaiset naapurusmaiden väliset ottelut ovatkin aina nannaa suomalaisille katsojille, etenkin kun vastassa on Ruotsi tai Venäjä. Syytä voitanee etsiä vaikkapa maidemme välisestä yhteisestä historiasta, vaikka toki vaikutuksensa on myös sillä, että jääkiekko myös näissä maissa on suosittua ja taso siksi kova.

Mikä sitten tekee lajista niin kiinnostavan katsella, mutta hankalan harrastaa? Paitsi että jääkiekko vaatii suhteellisen kalliit puitteet harrastuspaikkojen muodossa, on pelivälineiden hinta varmasti myös yksi tekijä. Jääkiekko vaatii paljon varusteita, lähinnä erilaisten suojien muodossa, ja vaatii siksi tiettyä pääomaa – tai ainakin suurta varmuutta siitä, että omistautuneisuus kestää lyhyttä alkuinnostusta pidempään. Totta on sekin, että jääkiekon kaltaista aggressiivista peliä on monesti mukavampi katsella kotisohvalta, kuin lähteä itse kaukaloon voimiaan mittelemään – kenties jopa vaarantamaan terveyttään.

Katsojia on palkittu myös mittavilla saavutuksilla. Kaksi kertaa on Suomi ollut jääkiekon maailmanmestarikin. Ensin 1995 Tukholmassa, sittemmin 2011 Slovakiassa. Maailmanmestaruuksien jälkeen on ollut tapana sanoa, että “torilla tavataan”. Tämä tarkoittaa sitä, että niin pelaajat kuin fanitkin kohtaavat kisojen jälkeen Helsingin kauppatorilla. Sinne joukkue tuo mukanaan myös voittamansa pokaalin. Tällöin onkin paras mahdollinen tilaisuus seurata aitiopaikalta jääkiekon suosiota maassamme. Väkeä saapuu bussilasteittain ympäri maata, itse pääkaupungista puhumattakaan. Kadut ovat täynnä ihmisiä ja tuuria on jos onnistuu edes lavan viereen pystytetyt screenit näkemään. Mikään muu urheilutapahtuma ei ihmisiä vastaavalla tavalla onnistu liikkeelle saamaan.

Rehtiä ahertamista

Niinpä suomalaisten näkökulmasta onkin hieman surullista, ettei jääkiekko ole mikään koko maailman laji jalkapallon tapaan. Minkä ei tietenkään pidä antaa itseään haitata. Jotain hyvin perisuomalaista ja -kansallista tässä kaukalossa tapahtuvassa kiekon jahtaamisessa tuntuu kuitenkin olevan. Siinä missä vaikkapa jalkapallo perustuu tilanteiden hitaaseen kehittymiseen ja jossa teatraaliset kaatumiset ja tuomariin vetoamiset kuuluvat asiaan, on jääkiekko nopeatempoinen laji, jossa sattuu jos on sattuakseen. Kukaan ei valita. Kiekkoa ja miestä pelataan niin kauan kuin aikaa riittää, eikä häviämisestä ole tapana syytellä muita. Katse suunnataan omaan itseen ja joukkueeseen, ei tuomariin tai olosuhteisiin. Toisaalta voiton hurmiossakaan ei itseään ole tapana tyrkyttää esille. Vakiovastaus jääkiekkolijan suusta tällaisessa tilanteessa on, että yhdessä tämä saavutettiin ja peli kerrallaan mennään. Ei turhaa valokeiloissa paistattelua, ei primadonnan elkeitä, tai fantasioita tulevaisuuden suhteen.